{"status": "failed"} Suomalaista huippulihaa voi ostaa myös suoraan tiloilta
Menu

Lihan suoramyyntiä tiloilta


Suomalainen naudanliha on maailman huippua, ja Suomessa useat tilat myyvät lihaa myös suoraan tiloilta. Tutustuimme muutamien lihaa myyvien tilojen suoramyyntitoimintaan.

Alapeuran Angus

Alapeuran tila sijaitsee Laukaassa, Keski-Suomessa. Tilan lihakarja ruokitaan pääasiassa omien luomupeltojen antimilla. Tuotantosuuntana tilalla on emokarjatuotanto, ja karja on rodultaan aberdeen angus -lihakarjaa. Eläimet pääsevät laiduntamaan pääosan vuodesta ulkona ja/tai pihatossa.

Tila mainostaa myyvänsä omaa viiden tähden lihaa, jota ei kuljeteta pitkiä matkoja teurastusta varten, ja joka leikataankin viiden kilometrin säteellä teurastamosta. Tila ottaa vastaan varauksia, ja koko eläimen tultua varatuksi se viedään teuraaksi. LIha myydään noin 10 kilon erissä, ja hinnat liikkuvat 15 – 20 euron kilohinnoissa. Alapeura.fi

Bovik

Tammisaaressa sijaitseva tila, jossa kasvatetaan lampaita ja kyyttöjä perinnemaisemissa. Tilaa hoitaa isäntäpari, joka hankki ensimmäiset lampaansa vuonna 1991, ja viimeisin hankinta on ollut itäsuomenkarjan eli kyyttölauman hankkiminen Sukevan vankilasta. Eläinten hyvä kohtelu ja luonnonmukainen kasvatus ovat olleet tilan toiminnan avainsanoja alusta lähtien.

Tila myy paitsi lihaa, myös valmistamiaan muita oheistuotteita kuten turkistuotteita ja villalangasta valmistettuja tuotteita. Tilan karitsanliha on saavuttanut mainetta huippuravintoiden ruokalistoilla. Lampaanliha myydään puolikkaina karitsoina, ja kyytön lihaa noin 15 kilon kyyttökapsakissä, jossa on mukana kaikkia ruhonosia paistista occo buccoon ja jauhelihaan. Hintoja ei ole sivuilla mainittu. Bovik.fi

Hattula Hereford

Hattulassa sijaitseva Hattula Hereford -tila kasvattaa ja myy Hereford ja Galloway -karjojen lihaa. Herefordia on kasvatettu tilalla jo vuodesta 1976 saakka, ja Galloway -karjaa melko uutena rotuna koko Suomessa, ja tilalla vuodesta 2013 lähtien. Eläimet saavat laiduntaa vapaasti yli puolet vuodesta.

Tilan suoramyyntipisteenä toimii Hattulan K-Supermarket, ja sinne voi lihaa tilata noin 15 kilon eräpakkauksissa, joka sisältää Premiun Quality -maininnalla Hattula Herefordin ulkofilettä, paisteja ja jauhelihaa pakattuina noin 1 kg vakuumipakkauksiin. Myös yksittäisinä tuotteina on mahdollista ostaa lihaa kaupasta. Hattulahereford.fi

Lehtolan Limousin

Jyväskylän pohjoispuolella Puuppolassa sijaitseva Lehtolan Limousin -tila kasvattaa limousin -rotuista karjaa, joka on ranskalainen pihvikarjarotu ja viihtyy ulkona ympäri vuoden. Tila kasvattaa myös yleensä omat syntyvät pihvikarjan jälkeläiset, ja näin lihan alkuperä tunnetaan pitkälle taaksepäin.

Tila myy lihaa noin 10 kilon pakkauksissa kilohintojen vaihdellessa 15 euron molemmin puolin. Lehtolanlimousin.fi